![]() Olen syntynyt nykyisessä Akaan kaupungissa, silloisessa Toijalan kauppalassa 1969. Armeijan käytyäni muutin Rovaniemelle katselemaan vähän maailmaa ja opiskelemaan. Opiskeluaikana olin aktiivinen järjestötoiminnassa ja toimin mm. vuonna 1998 valtakunnallisen Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtajana. Oli hieno ja opettavainen vuosi toimia yli 10 000 jäsenen järjestöjohtajana. Tuolloin lähdin mukaan myös Nuorkauppakamaritoimintaan. Vuonna 2012 asetuin ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa ja tulin valituksi. Ensimmäinen kausi Vihdin valtuustossa on ollut mielenkiintoinen. Poliittinen vaikuttaminen ei ole mitenkään yksinkertaista, mutta toisaalta olen kyllä kokenut pystyneeni vaikuttamaan ja osaltani tuomaan näkökulmaa päätöksentekoon. Työ tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on ollut näköalapaikka kunnan toimintaan. Lautakunnan tekemät arvioitikertomukset on otettu kunnassa vakavasti ja ne ovat osaltaan kehittäneet kunnan toimintaa. Arviointikertomuksiin voi käydä tutustumassa kunnan verkkosivuilla. Työelämässä toimin Trimble Solutions Oy:n Julkishallinnon segmentin toimialajohtajana. Trimble Solutions on Suomen vanhimpia ohjelmistotaloja. Toteutamme järjestelmiä teknisen toimialan tarpeisiin. Työn vastapainoksi harrastan golfia ja pyöräilyä. Myös hiihtäminen sekä tasamaalla että alamäkeen kuuluvat liikuntaharrastuksiini. Pyöräily on itselleni varsin uusi harrastus. Aloitin sen tosissani viime vuonna ja innostuin niin paljon, että nyt harjoittelen mittavaa hyväntekeväisyyspyöräilyä varten. Matkaamme kesällä seitsemässä päivässä 1200 kilometriä Pariisiin. Tämän matkan valmisteluja ja etenemistä voi seurata blogissani: http://kunnat.trimble.fi/kunnon-haaste
0 Comments
Leave a Reply. |
Mike von Wehrt - Vihdiin valtuustoonNoin neljätoista vuotta sitten muurasimme peruskiven Vihdin Nummelaan. Muutimme tänne Espoosta, koska mielestämme Vihti oli sopivan kokoinen kunta ja hyvällä etäisyydellä pääkaupunkiseudusta. ArchivesCategories |
Site powered by Weebly. Managed by Louhi Net Oy